Mitä usko todella voi tehdä? Entä jos rukouksiamme ei kuulla?
Usko, joka saa loistaa
Usko on yksi Raamatun useimmin käytetyistä sanoista ja yksi sen kauneimmista ajatuksista. Silti sitä on helppo pidätellä. Moni meistä, myös ne, jotka rakastavat Jumalaa vilpittömästi, haluaa pysyä turvallisella puolella. Rukoilemme, mutta odotamme hiljaa mielessämme vain vähän: paranemista, työtä, kaikkea sitä, mikä on meille tärkeintä. Pelkäämme pettymystä.
Mutta uskoa ei ole koskaan tarkoitettu pidettäväksi laatikossa. Sen on tarkoitus nousta, loistaa ja muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Tässä artikkelissa tarkastelemme, mitä Jeesus ja apostolit sanoivat uskosta, ja kysymme myös rehellisesti: entä jos rukouksemme eivät tunnu toimivan? Raamatulla on vastauksia siihenkin.
Sinapinsiemen
Jeesuksen opetuslapset olivat yrittäneet parantaa erään pojan, mutta eivät onnistuneet. Kun he kysyivät syytä, Jeesus vastasi näin:
20 Niin Jesus sanoi heille: epäuskonne tähden. Sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olis usko niinkuin sinapin siemen, niin te taitaisitte sanoa tälle vuorelle: siirry tästä sinne, niin se siirtyis, ja ei teille mitään olisi mahdotointa.( Matteus 17:20 )
Sinapinsiemen on yksi pienimmistä siemenistä. Jeesus ei mittaa sitä, kuinka suuri uskomme on. Hän näyttää meille, kuinka paljon jo pieni, aito luottamus Jumalaan voi saada aikaan.
Toinen evankeliumi kertoo saman tapauksen pojan isän näkökulmasta. Hän ei väittänyt uskovansa täydellisesti. Hän sanoi jotakin hyvin rehellistä:
23 Niin sanoi Jesus hänelle: jos sinä sen voit uskoa, kaikki ovat uskovaiselle mahdolliset.24 Ja kohta pojan isä huusi itkien ja sanoi: Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani.( Markus 9:23-24 )
”Uskon, auta minua epäuskossani” on rukous, jonka Jumala ottaa ilolla vastaan. Meidän ei tarvitse uskoa täydellisesti voidaksemme aloittaa. Meidän tarvitsee vain aloittaa siitä, missä olemme, ja olla rehellisiä hänelle.
Mitä usko todella on
Heprealaiskirje kuvaa uskoa ei toiveajatteluna vaan luottamuksena häneen, joka on antanut lupauksen:
1 Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.2 Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.( Heprealaiskirje 11:1-2 )
Sen jälkeen kirjeessä mainitaan ne, jotka elivät näin. Abel toi uhrin, joka miellytti Jumalaa. Henok vaelsi niin lähellä Jumalaa, ettei hän kuollut niin kuin muut. Ja kaikista heistä kirjoittaja sanoo:
4 Uskon kautta Abel uhrasi Jumalalle suuremman uhrin kuin Kain, jonka kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kuin Jumala hänen lahjoistansa todisti; ja sen kautta hän vielä puhuu, vaikka hän kuollut on.5 Uskon kautta Enok otettiin pois, ettei hän kuolemaa nähnyt, ja ei ole löydetty, että Jumala hänen otti pois; sillä ennenkuin hän otettiin pois, oli hänellä todistus, että hän kelpasi Jumalalle.6 Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät.( Heprealaiskirje 11:4-6 )
Huomaa kaksi asiaa, joihin meitä pyydetään uskomaan: että Jumala on olemassa ja että hän palkitsee ne, jotka etsivät häntä. Usko alkaa suhteena. Tulemme hänen luokseen uskoen, että hän on hyvä ja että hän kuuntelee.
Usko, joka toimii
Usko ei ole vain sisäinen tunne. Lystran kaupungissa mies, joka ei ollut koskaan kävellyt, kuunteli Paavalin puhetta. Paavali katsoi häntä ja näki, että hän uskoi Jumalan voivan parantaa hänet.
9 Tämä kuuli Paavalin puhuvan; ja kuin hän katsahti hänen päällensä, ja näki hänellä uskon olevan terveeksi tulla,10 Sanoi hän suurella äänellä: ojenna sinus jalkais päälle. Ja hän karkasi ylös ja kävi.( Apostolien teot 14:9-10 )
Mies ei vain toivonut. Hän nousi ylös ja käveli. Uskolla on tapa saada meidät tekemään sitä, mikä ennen näytti mahdottomalta.
Voimmeko siis uskoa ja silti elää aivan kuten ennenkin? Jaakob vastaa lempeästi mutta selvästi: usko ja teot kuuluvat yhteen. Hän muistuttaa meitä Abrahamista, joka luotti Jumalaan niin syvästi, että oli valmis antamaan takaisin jopa poikansa.
21 Eikö Abraham, meidän isämme, töiden kautta vanhurskautetuksi osoitettu, kuin hän poikansa Isaakin alttarille uhrasi?22 Näetkös, että usko on myös vaikuttanut hänen töissänsä, ja että usko on töissä täydelliseksi tullut?( Jaakobin kirje 2:21-22 )
24 Niin te siis näette, että ihminen töistä vanhurskautetuksi osoitetaan ja ei ainoastansa uskosta.26Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko on ilman töitä kuollut.( Jaakobin kirje 2:24,26 )
Se on kuin lamppu. Jos sanomme lampun palavan, mutta kukaan ei näe valoa, se ei oikeasti pala. Tekomme eivät ole keino ansaita Jumalan rakkautta. Ne ovat elävän uskon valoa.
Millaisia tällaiset teot ovat? Ehkä ne alkavat muutamasta yksinkertaisesta kysymyksestä. Jos uskomme, että todellinen aarteemme on taivaassa, miksi teemme niin kovasti työtä sen kokoamiseksi maan päälle? Jos sanomme rakastavamme, miksi pelkäämme yhä, vaikka rakkaus on pelkoa vahvempi?
19 Älkäät tavaraa kootko maan päällä, kussa koi ja ruoste raiskaavat, ja kussa varkaat kaivavat ja varastavat;20 Vaan kootkaat teillenne tavaraa taivaassa, kussa ei koi eikä ruoste raiskaa, ja kussa ei varkaat kaiva eikä varasta.21 Sillä kussa teidän tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne.( Matteus 6:19-21 )
18 Ei pelko ole rakkaudessa, vaan täydellinen rakkaus ajaa pois pelvon, sillä pelvolla on vaiva; mutta joka pelkää, ei hän ole täydellinen rakkaudessa.( 1. Johanneksen kirje 4:18 )
Nämä kysymykset eivät ole syytöksiä. Jokainen niistä on kutsu luottaa Jumalaan hieman enemmän. Psalmin kirjoittaja näyttää, millaista tämä luottamus voi olla. Hän pitää Jumalan sanat lähellään, koska ne antavat hänelle elämän, ja hän elää tietäen, että Jumala näkee kaiken, mitä hän tekee.
93 En minä ikänä unohda sinun käskyjäs; sillä niillä sinä minua lohdutat.( Psalmit 119:93 )
168 Minä pidän sinun käskys ja todistukses; sillä kaikki minun tieni ovat edessäs.( Psalmit 119:168 )
Miten voimme koetella uskoamme?
Paavali kutsuu meitä tarkastelemaan rehellisesti omaa sydäntämme. Kyse ei ole kehotuksesta tuomita itseämme, vaan huomata, että Kristus on keskellämme, ja nähdä, mikä on todellista.
5 Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, kokekaat teitänne: eli ettekö te itsiänne tunne, että Jesus Kristus on teissä? ellei niin ole, että te kelvottomat olette.( 2. Korinttilaiskirje 13:5 )
Myös elämä koettelee uskoa. Pietari kirjoitti ihmisille, jotka kävivät läpi vaikeita aikoja, ja vertasi heidän koettelemuksiaan tuleen, joka puhdistaa kullan.
6 Jossa te saatte iloita, te, joita nyt vähän aikaa, (jos tarvitaan,) moninaisilla kiusauksilla vaivataan:7 Että teidän uskonne koettelemus paljoa kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoova kulta, joka tulessa koetellaan, kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, koska Jesus Kristus ilmaantuu,( 1. Pietarin kirje 1:6-7 )
Heprealaiskirje lisää vielä yhden ajatuksen. Jonakin päivänä kaikki, mikä voidaan horjuttaa, horjutetaan, ja jäljelle jää vain se, mikä on järkkymätöntä. Jumalaan kiinnitetty usko on juuri sellaista järkkymätöntä.
26 Jonka ääni silloin maata järisti; mutta nyt hän lupaa ja sanoo: vielä minä nytkin kerran tahdon järistää, en ainoastansa maata, mutta myös taivasta.27 Mutta kuin hän sanoo: vielä kerran, tahtoo hän osoittaa, että järiseväiset pitää muutettaman niinkuin ne, jotka rakennetut ovat, että järisemättömät pysyisivät.( Heprealaiskirje 12:26-27 )
Kun epäröimme rajalla
Israelin kansa seisoi kerran Jumalan lupaaman maan rajalla. Vakoojat kertoivat jättiläisistä ja vahvoista kaupungeista, ja kansa pelästyi eikä halunnut mennä sisään. Vain Kaleb ja Joosua luottivat Jumalaan. Kalebista Jumala sanoi, että hänellä oli toisenlainen henki:
24 Vaan palveliani Kalebin, että toinen henki on hänen kanssansa ja hän uskollisesti seurasi minua, vien minä siihen maahan, jossa hän ennen oli, ja hänen siemenensä pitää sen perimän.( 4. Mooseksen kirja 14:24 )
Sukupolvi, joka epäröi, vaelsi erämaassa neljäkymmentä vuotta. Silloinkaan Jumala ei jättänyt heitä. Hän johdatti heitä joka päivä, mutta he eivät nähneet lupausta, jota pelkäsivät ottaa vastaan.
33 Ja teidän lapsenne pitää oleman paimenina tässä korvessa, neljäkymmentä ajastaikaa, kantaen teidän huoruuttanne, siihenasti että ruumiinne kuluvat korvessa.( 4. Mooseksen kirja 14:33 )
Jaakob kuvaa samaa kamppailua yhden ihmisen sydämessä. Kun pyydämme mutta emme salaa usko Jumalan vastaavan, olemme kuin tuulen ajelema aalto, joka heittelehtii edestakaisin.
6 Mutta anokaan uskossa epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan,7 Älkään se ihminen luulko jotakin Herralta saavansa.( Jaakobin kirje 1:6-7 )
Tämän ei ole tarkoitus saada meitä tuntemaan syyllisyyttä niinä päivinä, jolloin usko on heikko. Se on kutsu tuoda koko sydämemme Jumalalle ja luottaa häneen yksin, häneen, joka ei koskaan muutu.
Entä jos rukouksiamme ei kuulla?
Tämä on vaikein kysymys, eikä Raamattu väistä sitä. Ensinnäkin usko ei ole kaava, jolla saamme sen, mitä haluamme. Se on luottamusta Jumalaan, joka on hyvä. Hänen vastauksensa voi olla kyllä, odota tai toinen tie, jota emme vielä näe. Johannes kirjoittaa:
14 Ja tämä on se turva, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa jälkeen, niin hän meitä kuulee.15 Ja jos me tiedämme, että hän meitä kuulee, mitä ikänä me anomme, niin me tiedämme, että meillä ovat ne anomiset, joita me häneltä anoimme.( 1. Johanneksen kirje 5:14-15 )
Kun pyydämme hänen tahtonsa mukaan, joka on aina meille hyväksi, voimme olla varmoja, että hän kuulee meitä. Toiseksi viivytys ei ole kieltävä vastaus. Monet Raamatun ihmiset odottivat pitkään, ja heidän luottamuksensa kasvoi odotuksessa. Kolmanneksi meillä on aina vapaus jatkaa pyytämistä.
Jos sydämessäsi on jotakin, mitä olet pidätellyt, rukous, jota olet pelännyt lausua ääneen, olet tervetullut rukoilemaan sen tänään. Aloita pienestä, yhtä pienestä kuin sinapinsiemen. Pyydä, ota yksi askel sen suuntaan, mitä pyysit, ja jatka luottamista. Jumala kunnioittaa luottamusta, eikä hän ole koskaan kaukana niistä, jotka etsivät häntä.